Mitä maksaa valtuustopaikka?

Eilen uutisoitiin, että puolueet käyttävät vähemmän rahaa kuntavaalikampanjointiin kuin vuoden 2012 vaaleissa. Toiset puolueet vähentävät rahankäyttöä ja toiset, kuten Vihreät, lisäävät. Kampanjointi printissä on vähentynyt ja siirtynyt someen.

Oulussakin alkaa jo näkyä suuria mainoslakanoita ja eivätköhän valotaulutkin kohta välkytä ehdokasnaamoja. Huomiota pitää saada, koska pitäähän ihmisten tietää, ketkä ovat ehdolla.

Itse olen ensikertalainen ehdokas ja vaikka minulla on toki omat verkostoni, olen täysin tuntematon oululainen. Miten ihmeessä kuvittelen sitten saavani ne noin 300 ääntä, jotka viime kerralla olisivat riittäneet läpimenoon? Asiakärjellä tietenkin, ennaltaehkäisyä ja tulevaisuusajattelua toitottaen, mutta myös kohdennetulla mainonnalla somessa ja tapaamalla ihmisiä kampanjan aikana ja täsmätilaisuuksilla.

Aikaa on kaikilla ehdokkailla vuorokaudessa yhtä paljon, mutta rahaa ei. Kuntavaalit ovat vielä kohtuullisen tasa-arvoiset, eikä läpimenoon tarvita välttämättä kovaa budjettia. Joka euro kuitenkin auttaa oman viestin läpiviemisessä. Siksi minun pitää nyt pyytää suoraan rahaa: jos haluat auttaa minua kampanjassani, voit lahjoittaa ideoiden ja puolestani puhumisen lisäksi myös rahaa kampanjatililleni (tilinumero FI82 3939 0057 4498 11) tai Vihreiden lahjoitustyökalulla.

Jätän vaalirahoituksestani vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen ennen vaalipäivää. Jos tulen valituksi, vaalirahoituksesta pitää laatia vaalirahoitusilmoitus. Erillinen vaalirahoitustili on yksiselitteinen keino pitää rahat oikeissa pusseissa. Vaalirahoitusilmoituksessa pitää ilmoittaa tukijan nimi, jos tukija on lahjoittanut enemmän kuin 800 euroa. Muihin ohjeisiin voi tutustua täällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: