Oulun Vedestä teknisten liikelaitosten johtokuntaan

Kaupunginhallitus järjesteli kaupungin liikelaitoksia uudelleen ja ensi vuoden alusta lähtien istun teknisten liikelaitosten johtokunnassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Oulun Veden asioiden lisäksi johtokunnassa käsitellään Oulun infra liikelaitoksen asiat eli entisen Oulun teknisen liikelaitoksen maarakentamisen, ympäristön
ylläpidon ja ulkoliikuntapaikkojen asiat. Eli ensi vuonna saan taas perehtyä uudenlaisiin kokonaisuuksiin ja asiamäärä varmaankin tuplaantuu. Mielenkiintoista!

Tänä vuonna Oulun Veden asiat ovat rullailleet mukavasti eteenpäin. Toimiala on vakaa, eikä taloudessa juurikaan ole yllätyksiä. Toiminnassa yllätyksiä valitettavasti on tullut vastaan. Oulunsalossa veden tärkeys todettiin suoraan arkeen vaikuttavalla tavalla, kun vedestä löydettiin koliformisia bakteereja. Tiettävästi sairastumisia vedestä ei tullut, mutta vettä ei voinut juoda useisiin päiviin. Oulun Vesi hoiti paikalle säiliöautolla juomakelpoista vettä ja tiedotuksessa oltiin aktiivisia kaikissa kanavissa. Postilaatikoitakin laputettiin. Oulun Vesi on saanut oman viestintäosaajan, mikä näkyy mielestäni hyvin niin tässä tapauksessa kuin koko toiminnassakin. Mutta viestinnän ammattilaisena tiedän varsin hyvin, että viestintä epäonnistuu (ainakin osan mielestä) aina. Parannusta on kuitenkin tapahtunut.

Vedenpuhdistamista seurataan lainkin mukaan erittäin tarkkaan. Syksyllä sattui myös ikävä laiterikko ja varaosiakin piti odotella pitkään, minkä takia jäteveden päästöluvut näyttävät tänä vuonna osin huonommilta kuin pitäisi. Näillehän ei aina mitään voi, mutta vahingotkin vahingoittavat vesistöjämme.

Keväällä kävimme tutustumassa Taskilan jätevedenpuhdistamoon. Tänä vuonna sinne on rakennettu kiivaasti laajennusta ja uutta tekniikkaa otettu käyttöön. En edes yritä selittää näitä insinööriasioita, pieleen menee kuitenkin. Kuvassa kuitenkin vasemmalla ensimmäinen jätevesiallas ja oikealla loppupään allas. Vesi alkoi näyttää jo silminnähdenkin kirkkaammalta, vaikkei tuosta vielä juomapulloa kannatakaan täyttää.

6B275117-8049-4D7D-9E38-C731E3906004

Perustoiminta Oulun Vedellä siis sujuu ja mielestäni toimintaa halutaan vilpittömästi kehittää niin paremman juomaveden ja puhtaampien jätevesien puolesta kuin ihmisten työolosuhteidenkin parantamiseksi. Toki aina löytyy asioita, joita voi tehdä paremminkin.

Oulun Veden suurin murhenkryyni on edelleen se, että Oulujoki pintavetenä on varsin haavoittuvainen. Viinivaaraa havitellaan pohjavesilähteeksi oululaisille, mutta ympäristösyistä hanke on erittäin kyseenalainen. Ratkaisu onkin venynyt vuosikymmenten mittaiseksi selvittelyksi eikä tänä vuonna ole lausuntoja enempää asia edennyt. Ensi vuoden alussa on todennäköisesti odotettavissa taas yksi ympäristölupapäätös. Välillä puhutaan myös muista vaihtoehdoista, ja itsekin olen sitä mieltä, että muita vaihtoehtoja kannattaisi selvittää. Näyttää silti siltä, että kaupungin ylimmässä päätöksenteossa on linjattu, että tämä tie katsotaan loppuun asti ja varavaihtoehtoja kartoitetaan uudestaan vasta, jos oikeudesta tulee selvä kielto Viinivaaran käyttämiselle. Yhdenlainen pattitilanne siis, missä yhdellä johtokunnan jäsenellä ei paljon vikisemistä ole.

Muuten olen toiminut tänä vuonna Oulun vihreiden taustajoukoissa viestintätiimissä ja Oulun vihreän kunnallisjärjestön sihteerinä. Valtuustoryhmämme on tehnyt hyvää työtä tänä vuonna, kiitos siitä kaikille. Tässäpä osa valtuustoryhmämme jättämästä kädenjäljestä Oulun 2019 budjettiin:

48379457_2021150274659452_7590043686977667072_n

Ensi keväänä on kovasti vaalijuttuja. Meillä on jo nyt todella hyviä ja monipuolisia ehdokkaita, ja menen varmasti tekemään vaalityötä jossain muodossa. Erityisen iloinen olen tällä hetkellä Jaana Isohätälän eduskuntavaaliehdokkuudesta.

Hyvää joulua kaikille ja menestystä vuoteen 2019!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: