Kuka leikkaa eniten, on vastuullisin

Niukkuuden jakaminen ja leikkauslistat ovat hallinneet Oulussakin politiikan tekoa. Välillä kuulostaa, että ainoaa vastuullista politiikkaa on jatkuva leikkaaminen ja kurjistaminen. Huoltosuhde, valtionosuudet, pienenevät yhteisöverotulot, kaiken päälle vielä korona. Meillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin leikataleikataleikata. Perlacon pelastaa.

En niele tätä. Ensinnäkin poliitikkojen tehtävänä on mielestäni luoda visioita tulevaisuuteen, ei vain ynnäillä ja juustohöyläillä. Kun annetaan valmiiksi summa, joka ehdottomasti pitää leikata, ja listataan vielä kaikki, mistä vähänkin voidaan nipistää, pitää olla mielikuvitusta ja vahvaa kykyä ajatella tulevaisuuteen, jotta ei vain toistaisi samaa, mitä on aiemminkin tehty. Mihin silloin tarvitaan poliitikkoja? Exceliin vain.

Olen virkistänyt ajatteluani lukemalla Veikka Lahtisen ja Pontus Purokurun Mikä liberalismia vaivaa -kirjaa, sekä syventynyt vielä Purokurun väitteisiin Täysin automatisoitu luksushomokommunismi -esseekokoelman kautta. Kunnon pamflettien tapaan teokset kärjistävät, mutta olen löytänyt iloa ja jopa toivoa tulevaisuuteen kirjoitusten tulevaisuusvisioista. Siitä, että ihmisten on mahdollista vaikuttaa tulevaisuuteensa. Nykytila ei kerro siitä millaista on 10 tai 20 saatika 50 vuoden kuluttua. Muutokset myös parempaan ovat mahdollisia, kun uskalletaan alkaa tehdä asioita toisin.

Purokuru kysyy: Miksi on niin paljon helpompi vaatia leikkauksia kuin uusien yhteiskunnallisten instituutioiden rakentamista? Tätä keskustelua olisi mielekästä käydä poliittisen päätöksenteon yhteydessä. Mikä on mahdollista, mikä rajaa mielikuvitustamme, miten sen kahleet ovat syntyneet ja miten pääsisimme niistä eroon?

Olen ehdolla toista kertaa kuntavaaleissa. Minulla on nyt kokemusta kuntapolitiikan syövereistä, vihreiden sisäisistä taustakeskusteluista, luottamustoimessa toimimisesta, valtuuston kokouksiin osallistumisesta niin paikalla kuin etänäkin, asioiden hitaasta etenemisestä ja toisaalta yllätyksellisistä käänteistä. Asioita on paljon, ja ymmärrän, että poliitikot ja viranhaltijatkin helposti ryhtyvät ”asianhoitajiksi”, nuijimaan ja järjestelmään pakolliset kuviot pois pöydältä.

Haluaisin, että politiikkaan tuotaisiin vaihtoehtoja. Reilusti visioitaisiin, unelmoitaisiin, asetettaisiin kunnianhimoisia tavoitteita. On selvää, että eri ihmisillä on erilaisia haaveita. Lopetettaisiin toisten ajatusten lyttääminen, annettaisiin kritiikkiä asiasta ja parannettaisiin visioita yhteisiksi. Sanokaa minua idealistiksi, mutta haihattelijaksi on turha haukkua. Nykypäivän itsestäänselvyydet ovat olleet joskus utopioita, Suomen itsenäisyys, naisten äänioikeus, peruskoulu, tasa-arvoinen avioliittolaki.

”Mielikuvitus on mahdollisuuksien aluetta, ja vallankäyttö on juuri mahdollisuuksiin vaikuttamista.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: