Vaalikoneissa yhtenä aiheena on ollut vanhusten kotihoito. Vaalikoneille tyypillisesti vastauksena on ollut joko tai, kotihoitoa tai laitospaikkoja. Tosielämässä päätökset ovat monimutkaisia, eikä valtuutettu päätä pelkästään laitospaikkojen määrästä vaan myös niistä asioista, jotka edeltävät vanhuutta ja vaikuttavat hoidon tarpeeseen. Hoitoa tarvitsevilla on myös erilaisia näkemyksiä. Toisia ajatus ”kunnalliskodista” on karmiva, toisia taas ahdistaa olla yksin kotona.
Muistiliiton ehdokassitoumukseen kirjoitinkin näin: ”Sitoudun edistämään kaupungin päätöksissä ongelmien ennaltaehkäisyä. Soten siirtyessä maakunnille, kunnat voivat edelleen vaikuttaa mm. kaavoituksen ja sivistyksen ja kulttuurin keinoin kuntalaisten aktiivisuuteen ja harrastuksiin ja sitä kautta edistää muistiterveyttä.”
Siskoni on oikea muistiguru, ja hänen kauttaan minäkin olen jonkin verran viisastunut muisti- ja vanhusasioissa. Tiedän keneltä kysyä asiantuntevaa neuvoa, kun nämä asiat askarruttavat. Mutta yhtä ainoaa oikeaa vastausta ei vanhustenhoidossakaan ole. Pitäisikö kaikkien päästä hoitokotiin heti halutessaan? Pitääkö vanhuksen myydä oma kotinsa, kun hän muuttaa sieltä pois ja maksaa palveluista enemmän itse? Mitä pitäisi tehdä, jos vanhus haluaa asua kotona, mutta se ei ole turvallista? Paljonko omaishoitajalle pitäisi maksaa ja millaisia palveluja tarjota?
Kuntapäättäjänä punnitsisin päätösten pitkän tähtäimen vaikutuksia. Jos omaishoitaja uupuu, eikä pääse koskaan vapaalle, kohta hoitoa tarvitsevat molemmat ja kustannukset kasvavat. Muistiliitto muistuttaa, että ”aivoterveyden edistämisen keinot ovat kaikille tuttuja: esimerkiksi liikunta, sosiaalisuus, terveellinen ruoka ja mielekkäät harrastukset pitävät aivot ja muistin vireänä.” Näissä asioissa kuntapäättäjän rooli on yhä tärkeämpi, kun terveyspalveluista päättäminen menee muualle.
Tämän Hesarin vaalikoneen väittämän kanssa olin jokseenkin eri mieltä: Laitospainotteista vanhushuoltoa pitää Oulussa merkittävästi vähentää ja säästää näin veronmaksajien rahoja.
Vastaukseni: ”Tavoite ei ole pelkkä laitospaikkojen vähentäminen. Oulun vanhuspalvelut painottuvat jo nyt enemmän avopalveluihin kuin muissa suurissa kaupungeissa, vaikkakin kaupunki käyttää suurista kaupungeista eniten rahaa vanhuspalvelujen järjestämiseen yhtä yli 75-vuotiasta kohti. Tämä johtuu siitä, että oululaisvanhukset ovat jostain syystä muiden kaupunkien vanhuksia sairaampia. Ennaltaehkäisevään hoitoon ja toimintakyvyn ylläpitoon keskittyminen vähentää laitospaikkojen tarvetta ja myös kustannuksia.”
Pia Alatorvinen 