Lähikoulussa kohtaa toisenlaisia

Sain kaupunkilaiselta kouluaiheisen kysymyksen, johon kaivoin vastaukseksi perimmäisiä ajatuksiani suomalaisen peruskoulun mahtavuudesta.
Oulussakin kaupunki tukee joidenkin yksityisten koulujen toimintaa ja näin voidaan mielestäni hyvin tehdä. Toki yksityisten koulujen tulee aina noudattaa samoja opetussuunnitelmia kuin muutkin koulut, jotta oppilailla on tasavertaiset mahdollisuudet jatko-opiskeluun. Ja näinhän nyt tapahtuukin.
Oppilaalle itselleen yksityiskoulu voi olla hyvä vaihtoehto ja vanhemmille houkutteleva mahdollisuus tarjota lapselleen oman ajatusmaailman mukaista opetusta tai esimerkiksi yksilöllisempää ympäristöä. Ymmärrän hyvin tämän näkökulman.
Toisaalta olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että kaikille yhteinen peruskoulu, lähikoulu, opettaa oppilaat kohtaamaan ihmisiä erilaisista taustoista ja ehkäisee kuiluja eri luokkien välillä. Minua harmittaa nykyinen kehitys, jossa perhetausta määrää yhä enemmän lapsen tulevaisuuden, ja eri yhteiskuntaluokat eriytyvät niin, että toisen ajattelutapaa on vaikea tavoittaa. Äärimmillään ei enää nähdä toisissa samanlaista ihmisyyttä kuin itsessä. Kannatan kaikenlaisten erilaisuuksien törmäyttämistä ja parhaimmillaan ja luonnollisimmillaan tätä tapahtuu lähikoulussa.
Eli yhteenvetona voisin sanoa, että en kannustaisi koulujen yksityistymistä tai eriytymistä yhteiskunnassa yhtään nykyistä enempää, mutta muutama ns. erilainen koulu on ihan ok myös rahoituksen kannalta.
Tärkeintä on, että koulut pysyvät tasalaatuisina, ettei synny parempia ja huonompia kouluja, joiden maineen takia oppilaat eriytyvät entisestään. On koko yhteiskunnalle eduksi, että kaikkien koululaisten sivistystaso pyritään pitämään korkealla.

Eroon tyhmistä päätöksistä

Eilen järjestimme vihreiden ehdokkaiden kanssa  Kaakkurissa Mitä kuuluu Oulun lapsille -keskustelutilaisuuden ja kahvituksista huolehti pari kokoomusehdokasta. Puhujaksi saimme lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan (kuvassa toinen vasemmalta, mukana myös Mika Seppänen, minä ja Laila Vainio). Tuomas on kyllä mies paikallaan, asiantuntemusta riittää ja arvostan hänen rohkeuttaan pohdiskella avoimesti asioita monelta kantilta. Forum24 haastatteli Tuomasta ennen illan tilaisuutta.

Sain Tuomaksen puheenvuorosta ja yleisökeskustelusta paljon ajattelemisen aihetta. Päällimmäiseksi jäi mieleen, että meillä on uskomattoman paljon tutkittua tietoa lasten ja nuorten kokemuksista sekä päätösten ja erilaisten ratkaisujen vaikutuksista, mutta tietoa ei käytetä päätöksenteossa hyväksi. Mennään mututuntumalla, tai tehdään päätöksiä, joiden vaikutukset saattavat olla täysin päinvastaisia, kuin on ollut tarkoitus.

Esimerkki mututuntumasta: Digitalisaatio ratkaisee ongelmamme, kouluihin täytyy saada viimeistä huutoa olevat laitteet, jotta koululaiset innostuvat oppimisesta ja pysyvät kehityksen kärjessä. Tuomas kertoi kuitenkin tutkimuksesta, joka osoitti, ettei asia ole näin yksinkertainen. Tutkimuksessa toinen, jopa suurempi luokka oli saavuttanut parempia oppimistuloksia kuin pienempi digilaitteilla varustettu ryhmä, kun laitteiden sijaan opettaja oli kiinnittänyt enemmän huomiota vuorovaikutukseen ja oppilaiden yksilölliseen kohtaamiseen. Millaisia johtopäätöksiä päättäjän tulisi tällaisesta tutkimuksesta vetää? Itse ajattelen niin, että mikään laite ei tee yksistään taikatemppua. Fyysisten investointien lisäksi pitää investoida myös henkiseen puoleen ja tälle Oulussa on hyvät mahdollisuudet, koska yliopistossa tehdään laadukasta kasvatustieteellistä tutkimusta. Tulevaisuusajattelua tähänkin, tabletti vanhenee muutamassa vuodessa, henkinen pääoma vain kasvaa.

Esimerkki tiedon unohtamisesta tai ohittamisesta: Varhaiskasvatuksesta käytävässä keskustelussa mennään vain omiin kokemuksiin ja jankataan kotihoitoa ja ammattikasvatusta vastakkain. Tuomas kertoi hätkähdyttävän tiedon, ekaluokkalaisten oppimiserot eivät tasoitu koko perusopetuksen aikana. Lapsen tulevaisuus on pitkälle määräytynyt jo ennen kouluun tuloa. Tämä tietohan korostaa varhaiskasvatuksen merkitystä, ennen kouluikää mahdollisuudet vaikuttaa ovat suuremmat. Julkisessa keskustelussa kuitenkin mennään syyllistämisiin ja kuvitellaan (tahallaan liioitellenkin), että ammattikasvattamisen hyvien puolten toteaminen olisi perheiden moittimista osaamattomiksi. Ne, joilla menee hyvin, vaativat itselleen oikeuksia suuntaan ja toiseen, ja ne perheet, joiden lapset hyötyisivät eniten varhaisesta varhaiskasvatuksesta puuttuvat keskustelusta. Suomessa on menty yhä enemmän siihen suuntaan, jossa perhetausta määrittää lapsen menestyksen. Näin ei ole aina ollut. Tulevaisuusajattelua: varhaiskasvatukseen satsaamalla ehkäisisimme ongelmia kouluaikoina, jolloin investointi säästää kaupungin varoja myöhemmin.

Keskustelu oli todella asiantuntevaa ja itselleni tuli kaksijakoinen olo. Päätöksistä ei monesti tiedetä, mitä ne tarkoittavat käytännössä. Eikö kuntapäättäjällä ole mahdollisuutta saada ruohonjuuritason tietoa? Onko virkamiesvalmistelussa tilaa eri vaihtoehtojen ja niiden seurausten puntaroinnille? Toisaalta tuli todella luottavainen olo. Jos itse pääsen päättämään asioista, tutkittua tietoa päätösten tueksi on kyllä olemassa ja asian parissa työskenteleviltä kysymällä saa arvokasta käytännön näkökulmaa päätöksiin.

Lopuksi: Julkisessa keskustelussa talous on erittäin määräävässä roolissa. Mihinkään ei ole varaa, velkaa ei voida ottaa ja kaikesta on säästettävä. Vaalilupaukset, joissa luvataan kaikkea hyvää kaikille ovat toki sumutusta. Oman tulevaisuusajatteluni mukaan ennakoiva toiminta on kuitenkin taloudellisempaa kuin leikkaaminen. Oulussa on korkea nuorisotyöttömyys, ja siitä ollaan huolehdittu jo vuosia. Paras aika puuttua tähänkin ongelmaan taitaa olla varhaiskasvatuksessa. Tehdään oululaisista lapsista hyvinvoivia, toiset huomioonottavia ja tulevaisuuteen luottavia nuoria ja aikuisia.