Yksityistä vai julkista, veroja vai leikkauksia

Pia Alatorvinen hiihtoladulla

Kuva: Hiihtoladut ovat Oulun tarjoamia tärkeitä palveluja asukkaillaan. Mitä väliä, onko ladun tehnyt kunta vai yksityinen toimija, jos keli on hyvä?

Täytin vaalikonetta, Kalevan tällä kertaa. Logiikka oli, että väittämiin pitää vastata kuinka samaa tai eri mieltä on. Äänestäjille suosittelen lukemaan perustelut, oli sen verran karkeita väittämiä.

Ymmärrän, että pitää vähän yksinkertaistaa, että saa jotain eroja ja yksiselitteisiä vastauksia. Mutta hieman enemmän olisin alueen valtalehdeltä toivonut muutakin kuin aivan ilmeisimpien erojen alleviivaamista. Löytyi perinteistä oikeisto/vasemmistostereotypioiden toistoa sekä maahanmuutolla erottelua. Ei varmaan tule hirveän suuria yllätyksiä eri puolueista. Tässäpä pari peruskysymystä:

Yksityinen vai julkinen

Yksi muissakin vaalikoneissa ja toki todellisuudessakin toistuva kahtiajako on yksityinen vai julkinen palvelu. Ja automaattisesti vasemmisto sanoo julkinen ja oikeisto yksityinen, eikö niin? Eihän se niin yksinkertaista toivottavasti ole. Kunnan on tuotettava asukkailleen palveluja laadukkaasti ja mahdollisimman edullisesti. Ensiarvoista on laadukkuus. Tapauskohtaisesti paras vaihtoehto voi olla joko yksityinen tai julkinen palveluntarjoaja. Sekä julkinen että yksityinen toimija voi olla tehokas tai tehoton, laadukas tai laaduton. Hyviä ja huonoja esimerkkejä löytyy joka alalta.

Olin päättämässä viime vuoden lokakuun valtuustossa kahdesta ulkoistusasiasta. Yhdessä äänestin, että ateria- ja puhtauspalvelut pitäisi säilyttää Oulun kaupungin omana tuotantona, toisessa asiassa äänestin sen puolesta, että osa Oulun digin ICT-palvelut ulkoistetaan. Minulla ei ole periaatetta, että kaikki yksityiseksi tai kaikki julkiseksi. Tässä tapauksessa arvioin, että ICT-osaaminen on järkevää ostaa, pienessä yksikössä ei voida ylläpitää tarpeeksi korkeaa ammattitaitoa ja työntekijätkin tällä alalla pärjäävät ja hyötyvät isommasta ja monipuolisemmasta työpaikasta. Ateria- ja puhtauspalveluissa taas työntekijöiden työehdot huononevat muutoksessa ja perinteisesti pienituloisilla (ja naisvaltaisella) henkilöstöllä ei ole erityisiä valttikortteja työmarkkinoilla, jolloin voisivat itse vaikkapa vaihtaa alaa.

Molemmat ulkoistukset menivät muuten läpi

Veronkorotuksia vai leikkauksia

Verot vai leikkaukset on myös perinteinen kysymys, jolla haetaan eroja. Olenpa ollut tästäkin äänestämässä marraskuun 2020 valtuustossa. Kysymys oli siitä, nostetaanko kuntaveroa yhdellä prosenttiyksiköllä, jonka pohjalle kaupunginjohtaja oli talousarvioehdotuksensa rakentanut. Äänestin yhden prosenttiyksikön nostamisen puolesta 20:stä 21:een, mutta hävisimme tämän äänestyksen ja tuloveroprosenttia nostettiin 20:stä vain 20,50:een. Eli saatiin sekä veronkorotus että leikkaukset, koska puolen prosenttiyksikön nostaminen ei riitä talousarvioon merkittyihin menoihin.

Vaalikoneiden suosima kysymys on yksinkertaistava, eikä tällaista kaksijakoista valintaa todellisuudessa tule eteen. Viime vuosina Oulussa on sekä leikattu että nostettu veroja. Itse uskon, että esimerkiksi lastensuojelun ja mielenterveyden varhaisiin palveluihin investoiminen tuottaisi valtavia säästöjä pitkällä tähtäimellä. Pitäisi vain olla malttia ajatella 10, 20 ja 30 vuodenkin päähän. Ja miten mahtavaa sitten olisikaan LASKEA kuntaveroprosenttia, kun kalliiden palvelujen tarve ja vähenisi.

Eli maailma on monimutkainen, eikä mitään automaattivastausta asioihin ole. Epäile heti, jos joku väittää tietävänsä ainoan oikean vastauksen.

Kuka leikkaa eniten, on vastuullisin

sivu Pontus Purokurun kirjasta täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi

Niukkuuden jakaminen ja leikkauslistat ovat hallinneet Oulussakin politiikan tekoa. Välillä kuulostaa, että ainoaa vastuullista politiikkaa on jatkuva leikkaaminen ja kurjistaminen. Huoltosuhde, valtionosuudet, pienenevät yhteisöverotulot, kaiken päälle vielä korona. Meillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin leikataleikataleikata. Perlacon pelastaa.

En niele tätä. Ensinnäkin poliitikkojen tehtävänä on mielestäni luoda visioita tulevaisuuteen, ei vain ynnäillä ja juustohöyläillä. Kun annetaan valmiiksi summa, joka ehdottomasti pitää leikata, ja listataan vielä kaikki, mistä vähänkin voidaan nipistää, pitää olla mielikuvitusta ja vahvaa kykyä ajatella tulevaisuuteen, jotta ei vain toistaisi samaa, mitä on aiemminkin tehty. Mihin silloin tarvitaan poliitikkoja? Exceliin vain.

Olen virkistänyt ajatteluani lukemalla Veikka Lahtisen ja Pontus Purokurun Mikä liberalismia vaivaa -kirjaa, sekä syventynyt vielä Purokurun väitteisiin Täysin automatisoitu luksushomokommunismi -esseekokoelman kautta. Kunnon pamflettien tapaan teokset kärjistävät, mutta olen löytänyt iloa ja jopa toivoa tulevaisuuteen kirjoitusten tulevaisuusvisioista. Siitä, että ihmisten on mahdollista vaikuttaa tulevaisuuteensa. Nykytila ei kerro siitä millaista on 10 tai 20 saatika 50 vuoden kuluttua. Muutokset myös parempaan ovat mahdollisia, kun uskalletaan alkaa tehdä asioita toisin.

Purokuru kysyy: Miksi on niin paljon helpompi vaatia leikkauksia kuin uusien yhteiskunnallisten instituutioiden rakentamista? Tätä keskustelua olisi mielekästä käydä poliittisen päätöksenteon yhteydessä. Mikä on mahdollista, mikä rajaa mielikuvitustamme, miten sen kahleet ovat syntyneet ja miten pääsisimme niistä eroon?

Olen ehdolla toista kertaa kuntavaaleissa. Minulla on nyt kokemusta kuntapolitiikan syövereistä, vihreiden sisäisistä taustakeskusteluista, luottamustoimessa toimimisesta, valtuuston kokouksiin osallistumisesta niin paikalla kuin etänäkin, asioiden hitaasta etenemisestä ja toisaalta yllätyksellisistä käänteistä. Asioita on paljon, ja ymmärrän, että poliitikot ja viranhaltijatkin helposti ryhtyvät ”asianhoitajiksi”, nuijimaan ja järjestelmään pakolliset kuviot pois pöydältä.

Haluaisin, että politiikkaan tuotaisiin vaihtoehtoja. Reilusti visioitaisiin, unelmoitaisiin, asetettaisiin kunnianhimoisia tavoitteita. On selvää, että eri ihmisillä on erilaisia haaveita. Lopetettaisiin toisten ajatusten lyttääminen, annettaisiin kritiikkiä asiasta ja parannettaisiin visioita yhteisiksi. Sanokaa minua idealistiksi, mutta haihattelijaksi on turha haukkua. Nykypäivän itsestäänselvyydet ovat olleet joskus utopioita, Suomen itsenäisyys, naisten äänioikeus, peruskoulu, tasa-arvoinen avioliittolaki.

”Mielikuvitus on mahdollisuuksien aluetta, ja vallankäyttö on juuri mahdollisuuksiin vaikuttamista.”